Ammatteja miettiessä tulee joskus poikettua sillekin ammattikentälle mistä harvemmin enää puhutaan, nimittäin käsitöihin liittyvät ammatit. Aikoinaan ne tarjosivat kaupungissa eläville ihmisille suurimman lohkon tarjotusta työstä. Oli pakko osata jotain, koska muuten joutui kerjäämään rahaa kadulla.
Nykyään hommaa kun hommaa voi tehdä selvästi pienemmällä panostuksella. Tietysti täytyy ottaa huomioon tiedon määrä nykyisessä yhteiskunnassa ja sen kansalaisissa, verrattuna esimerkiksi kaksi sataa vuotta sitten eläneisiin ihmisiin. Käsityö voi tarkoittaa montaakin asiaa, mutta nykyään se mielletään enimmäkseen luovaan alaan, missä toimitaan yksitysyrittäjänä myyden erilaisia palveluita joissa laatu määrää hinnan.
Tehtaassa tuotettu roina alkaa kyllästyttämään ihmisiä enemmän ja enemmän, tuoden kysynnän suuremmassa määrin työn ääreen missä henkilökohtainen osaaminen merkitsee. Itse olen miettinyt, kuinka paljon sosiaaliset ja yhteiskunnalliset asiat ovat vaikuttaneet kunkin henkilön ammatinvalintaan aikoinaan. Varmastikaan ei voitu tietää, että pörssi näyttää nyt näitä lukemia joten tällä alalla tulee menemään heikosti. Veikkaisin siis, että päätöksiin vaikuttivat yksinään sosiaaliset syyt. Sepän pojasta tuli seppä, huolimatta ajoittaisista "loikkaajista" jotka hylkäsivät perheensä ammattikunnan ja vaihtoivat rataa.
Voiko käsityöammattiin sitten kouluttautua? Tietysti voi, mutta vaatiiko se jotain erityistä normaalista oppimisesta poikkeavaa, eli lahjakkuutta? Lahjakkuus sinänsä on yhtä kyseenalainen termi kuin menestyskin, joten on vaikea sanoa, kuinka paljon se lopulta määrittää itse ammatinkuvaa. Jos on hyvä jossain, niin ei se tietysti voi olla huonokaan asia. Käsityöammattiin suositellaankin ihmistä, jolle se ei ole pelkästään työ, vaan elämäntapa. Nykyään nikkarin täytyy rakastaa työtään, eihän sitä muuten voisi tehdä? Kuka tahansa voi vetää vivusta ja katsoa kun kone rakentaa tuolin, mutta tuolin rakentamiseen vaaditaan jo pidempää omistautumista.
No comments:
Post a Comment